Viikot 2 - 8 leikkauksesta

23.3 (9 päivää leikkauksesta)

Kirurgin kontrolli osoitti, että toipuminen edistyy hyvin. Kasvoilla on epätavallisen vähän tunnottomuutta, joten iso kiitos kirurgille hyvästä työstä! Ennen leikkausta hymyillessä suuni näytti suoralta, eikä perinteiseltä hymynaaman virneeltä, jossa suupielet osoittavat ylöspäin. Nyt leikkauksen jälkeen tämä on muuttumassa, sillä suupielet nousevat jo tässä vaiheessa hieman ylöspäin. Olen todella tyytyväinen tästä parannuksesta ulkomuotooni. 😊

Kettu-kumilenkit vaihdettiin Jänöjussi-lenkeiksi, jotka ovat hieman napakammat.

24.3 Painon putoaminen on hidastunut merkittävästi, kun ruokahaluni on palannut normaaliksi. Syön kuitenkin hitaasti ja tulen kylläiseksi tavallista aiemmin, joten ylensyömistä ei pääse tapahtumaan, vaikka yrittäisin. Leukapieliä särkee edelleen aamuisin, mutta muuten kipulääkkeet tehoavat hyvin.

25.3 Tänään jätin Buranan ja Panadolin kokonaan pois. Lyricaa otan edelleen, mutta huomisesta alkaen vähennän myös sitä. Kauppareissu sujui hyvin, eikä väsymys vaivannut.

26.3 Illalla saunan jälkeen mittasin lämpöni, ja se oli 37 astetta. Ei vielä huolestuttavaa, mutta toivon, ettei kyse ole alkavasta leikkausalueen infektiosta.

27.3 Aamulla tajusin, että olen saattanut käyttää edelleen Kettu-kumilenkkejä Jänis-lenkkien sijaan, sillä molemmat pussit ovat olleet samalla ylähyllyllä pesuhuoneessa. Olen aina ottanut sen pussin, mikä on ensimmäisenä käteen sattunut – huups! 

Painon pudotus on hidastunut hieman, ja nyt ollaan leikkauksen jälkeen -2,5 kg kohdalla.

Tänään saapui odotettu paketti postissa. Tilasin varta vasten leikkausta varten niskatyynyn ja ketsuppipullon, mutta kumpaakaan en enää tarvitse, sillä tavarat saapuivat kaksi viikkoa liian myöhään. Tilasin nämä kolme viikkoa ennen leikkausta suomenkieliseltä sivustolta miniinthebox.com, olettaen nopeampaa toimitusta kuin eBaylla, jonka toimituksissa menee yleensä 4–6 viikkoa, koska lähetykset tulevat Kiinasta. Pettymyksekseni paketti oli myös lähetetty Kiinasta, ja toimitukseen meni viisi viikkoa!

29.3 Tylsää, tylsää. Tämä oli ensimmäinen oikeasti tylsä päivä. Leikkauksesta on kulunut kaksi viikkoa, edessä on vielä neljä viikkoa pehmeää ruokavaliota ja sairaslomaa. En ole käynyt ulkona muutamaan päivään, sillä jalkakäytävät ovat todella liukkaita – päivisin auringon sulattama lumi jäätyy öisin teille. En halua ottaa riskiä kaatumisesta.

31.3 Aamupunnituksen tulos: kaksi viikkoa ja neljä päivää leikkauksesta, ja paino on pudonnut yhteensä 3,5 kiloa. Näin viime yönä unta, että pureskelin ruokaa ja tajusin unessa, että on aivan liian aikaista. Aloin paniikissa miettiä, mitä tehdä. Onneksi se oli vain unta.

9.4 Tylsyys jatkuu ja kumilenkit ärsyttävät. Kun aika matelee, mieli taipuu helposti negatiivisiin ajatuksiin. En tosin odota töiden alkamistakaan reilun kahden viikon päästä. Virtuaalinen sähköpostikasa odottaa avaamistaan. Eniten odotan sitä hetkeä, kun saan kaikki härpäkkeet pois suustani ja voin taas syödä normaalisti. Kaipaan erityisesti leipää, varsinkin silloin, kun mies tekee lämpimiä juustovoileipiä.

12.4 – Kuukausi leikkauksesta Kävin ensimmäistä kertaa oman oikomislääkärini vastaanotolla leikkauksen jälkeen. Käynti oli hyvin tyypillinen: rautoihin vaihdettiin uudet langat ja irronnut "praketti" kiinnitettiin uudelleen. Koska suuni ei vielä avaudu normaalisti, kaikki tämä oli erityisen rankkaa leuoilleni. Seurauksena leukoja särki tavallista enemmän käynnin jälkeen, ja kipu jatkui pari päivää.

Hyviä uutisia kuitenkin: pääsin eroon päivällä käytettävistä kumilenkeistä, jotka sitoivat suuni kiinni, ja samalla myös leikkauskoukuista! Ajattelin, että tämä on ensimmäinen askel kohti raudatonta hymyä. Sen sijaan oikojani väkersi 4 uutta koukkua itse langoista, ja niissä minun pitää pitää jatkuvasti tiukkoja Antilooppi-kumilenkkejä. Yöksi laitan edelleen Jänis-lenkit ruuveihin. Sain myös mukaan leukajumppaharjoituksia.

15.4 Pahuksen Antiloopit alkavat käydä hermoille. Nämä ovat tähän asti tiukimmat kumilenkit, ja vetäminen tuntuu ajoittain hermoja raastavalta. Yritän olla ajattelematta oikomislääkärin sanomaa – näitä saatetaan pitää kesäkuuhun asti! Kolmen päivän jälkeen kyllästyminen on jo melko täydellistä. 😣

8.5 Hihhei! En pidä enää mitään kumilenkkejä päivisin, ainoastaan öisin Antiloopit ja Jänöt, kuten ennenkin. Tämä on suuri helpotus, sillä kumilenkit suussa puheeni on ollut hieman sössöttävää. Kesäkuussa ruuvitkin otettaneen pois ikenistä.

13.5 – 2 kuukautta leikkauksesta 

 Kasvojen turvotusta ei enää huomaa. Tunnustelemalla voin kuitenkin tuntea, että leikkausalueen ympärillä alaleuassa on vielä hieman turvotusta jäljellä.

2 kuukautta leikkauksesta

Asiaa syömisestä ja pureskelusta

Leukaleikkauksen kokeneet tietävät, kuinka tärkeää on välttää pureskelua muutaman viikon ajan leikkauksen jälkeen, jotta leukaluu luutuu oikeaan asentoon. Joissain leikkaustyypeissä edes suun avaaminen ei ole mahdollista, sillä ylä- ja alaleuka on sidottu yhteen.

Kykenin avaamaan suuni välittömästi leikkauksen jälkeen ja olin pelkällä nestemäisellä ravinnolla seuraavaan aamuun asti. Kokemukseni nesteravinnosta rajoittuivat vain puoleen päivään, ja osa ravinnosta annettiin elimistööni suoraan suoneen ravintoliuoksen kautta. Sairaalassa tarjolla oli mehukeittoa, nutridrinkkiä, mehua ja vettä. Leikkauspäivänä en saanut nauttia mitään lämmintä tai kuumaa nestettä.

Toisesta päivästä alkaen sain alkaa syödä pehmeää ruokaa. Aamiaiseksi sairaala tarjosi mannapuuroa, ja lounaaksi sain perunamuusia lihakastikkeen kera. Ei ehkä herkkuruokaa, mutta sentään lämmintä. Pehmeää ruokaa olisi tarkoitus syödä seuraavat kuusi viikkoa.

Vuodeosastolla vieraillut ravitsemusneuvoja suositteli kotiutumista ajatellen, että alkaisin syödä puuroa joka aamu varmistaakseni vatsan kuitutarpeen. Puuro ei aluksi houkutellut, mutta leivän himo kasvoi päivä päivältä. Lopulta ajatus kaurapuurosta useilla voisilmillä alkoi tuntua houkuttelevalta, ja muutamassa päivässä opin nauttimaan tästä aamiaisesta todella paljon. Lisään puuron päälle joko voita ja hunajaa tai maapähkinävoita.

Lapsuudesta asti minulle on ollut tärkeää aloittaa aamu syömällä hyvin, mukavasti ja ajan kanssa. Lapsena se tarkoitti kuumaa kaakaota, ruisvoileipää ja Aku Ankkaa. Aikuisena kaakao on vaihtunut kahviin ja Aku Ankka joko kännykän, sanomalehden tai kirjan selaamiseen. Toipumisaikana olen ollut yhtä tyytyväinen kaurapuuroannokseeni kuin lapsuudessa ruisleipääni.

Pyrin syömään päivän ateriat 3–4 tunnin välein seuraavasti:

• Aamiainen klo 9

• Lounas klo 12–13

• Välipala klo 15–16

• Illallinen klo 18–19

• Iltapala klo 21–22

Noudatan viiden pienen ruokailuhetken rytmiä. Jokaisen ruokailun yhteydessä otan kumilenkit irti ja laitan ne takaisin syömisen jälkeen. Samalla purskuttelen suuni huolellisesti puhtaaksi varmistaakseni, että leikkaushaavat pysyvät puhtaina.

Päivittäin nauttimani kalorien määrä koko kuuden viikon sairaslomalla oli noin 900–1400, mikä on liian vähän. Pystyn kuitenkin syömään kerrallaan vain pienen määrän pikkulusikan avulla, ja syöminen on hidasta. Neljän viikon jälkeen painoni ei enää laskenut, sillä olin alkanut syömään riittävästi.

Toipilaan ruokavalio.

Ensimmäinen viikko kotona

Perjantai - Kotoutumispäivä

Kotiuduin sairaalasta taksin kyydissä puolisoni saattamana. Hän hoiti puhumisen kuskin kanssa, kun itse istuin hiljaa voipuneena. Kotiin päästyäni rojahdin sohvalle ja nukahdin, sillä aikaa kun puoliso lähti hakemaan toipilaalle lääkkeitä ja syötävää.

Päivän kohokohta – kuuma suihku – odotti myöhemmin. Se oli ensimmäinen kerta toimenpiteen jälkeen, kun pääsin nauttimaan tästä arjen ylellisyydestä. Illalla puoliso kutsui yhteisen ystävämme saunomaan ja syömään mustekalaa, mutta minä vietin iltani anti-sosiaalisesti sohvalla maaten, tavattoman väsyneenä. Kääriydyin vilttiin ja pidin päätäni sukkahousuilla sidottuna, joihin olin sujauttanut kylmägeelipussin.

Iltaa kohden aloin tuntea pahoinvointia, jota keittiöstä leijaileva paistetun mustekalan tuoksu ei varsinaisesti helpottanut.

Selfietä koukuista joihin kumivedot on ripustettu jotta illalla osaan ne itse vaihtaa.

Lauantai - Toipilaspäivä.

Herään päivään väsyneenä, ja leukaa särkee – edellisiltana otettujen kipulääkkeiden vaikutus on lakannut. Onneksi on aika ottaa uudet lääkkeet. Käytössäni on seuraava kipu- ja särkylääkitys:

• Lyrica 75 mg: 2 tablettia päivässä

• Panadol Forte 1 g: 3 tablettia päivässä

• Burana 600 mg: 3–4 tablettia päivässä

En ole kokenut tarvetta ottaa neljää Buranaa päivässä, mutta muutoin olen noudattanut maksimiannoksia varmuuden vuoksi.

Aamiaiseksi ei tee mieli syödä mitään, mutta pyöräytän banaani-marja-smoothien. Juon siitä vain tilkan aamulla ja loput pitkin päivää. Pahoinvointia ei onneksi ole, mutta torkun lähes koko ajan.

Illalla ystäväni poikkeaa seurakseni ja tuo mukanaan ihania sosekeittoja, lastenruokia ja vichyä.

Sunnuntai - Hymykö se siellä.

Aloitin aamuni kokeilemalla kaurapuuroa, johon lisäsin eri viljojen leseitä ummetuksen karkottamiseksi kuidun saannin takaamiseksi. Olo oli hyvä, mutta sain syötyä vain kolmanneksen annoksesta. Aamiaisen jälkeen siirryin kylpyhuoneeseen hoitamaan suun puhdistusta. Tämä päivitetty aamu- ja iltarutiini sisältää kuuden kumilenkin poiston, minuutin Korsodyl-suuvedellä purskuttelun (vedet silmissä ja naama punaisena, sillä suuvesi tuntuu voimakkaalta), hampaiden harjauksen sekä uusien lenkkien kiinnityksen.

Keksin lounastaessani lisätä ruokavalioon uuden proteiininlähteen – raejuuston. 

Hymyilinkö juuri hieman? Peilistä näkyi pieni virneen tapainen! Ajatus siitä, että saatan joku päivä näyttää muutakin kuin leikkauksen jälkeistä yrmeää naamaa, nostatti mieltäni. Tuntui myös askel askeleelta normaalilta, etten ollut lainkaan nukkunut päivällä. Mutta sitten…

Suuhuuhtelun aikana pala leikkaustikkien lankaa irtosi ja katosi viemäriin. Eikö nyt ole liian aikaista? Tikkien piti sulaa itsestään aikaisintaan viikon kuluessa leikkauksesta, mutta nyt on vasta viides päivä. Onko tämä normaalia? Onko minulla nyt avohaava suussa? Entä jos se tulehtuu?

Kettulenkkiä rautoihin.

Maanantai - Bloggailua vai vloggailua.

Nukuin kohtalaisesti, ja yön tunteina ajatus blogin kirjoittamisesta nousi mieleeni. Eilisillan tikkien irtoamisepisodi unohtui, ja suuni vaikutti täysin normaalilta. Pohdin myös vlogin (videoblogi) tekemistä. Vaikka vloggaaminen tuntuisi kevyemmältä, blogin kirjoittaminen on minulle luontevampaa, vaikka se onkin työläämpää. Päätin siis tarttua kynään – tai näppäimistöön – ja alkaa kirjoittaa!

Haluan jakaa oman kokemukseni oikomishoidosta ja toimenpiteestä, jotta voisin mahdollisesti auttaa jotakuta, joka vielä pohtii leikkaukseen lähtemistä. Ennen omaa leikkauspäätöstäni ja hoitojeni aikana koin erittäin hyödylliseksi katsella kymmeniä YouTube-videoita ja lukea lukuisia blogeja. Täynnä intoa aloitin kirjoittamisen aamusta, jatkaen näppäilyä iltaan saakka.

Kesken päivän sain myös loistoidean lisätä ruokavaliooni kananmunat – munakkaan muodossa. Edullista, helppoa ja ravitsevaa. 👍

Tiistai - Älä naurata

Puolitan aamuisen kaurapuuroreseptin, ja vihdoin jaksan syödä lautasen tyhjäksi! 

Puhutaanpa vähän toimenpiteen aiheuttamista mustelmista. Suunnilleen kolmantena päivänä, vielä sairaalassa ollessani, poskiini alkoi pikkuhiljaa ilmestyä sinertäviä mustelmia. Seuraavien päivien aikana mustelmat muuttuivat vihertäviksi ja levisivät kaulalle. Nyt tilanne on siinä pisteessä, että puolisoni mielestä alan muistuttaa Simpsonien hahmoa. Alan nauraa hervottomasti, mikä tuntuu heti inhottavana leikkaustikkien kiristelynä ikenissä nenän alapuolella. Joudun toistuvasti muistuttamaan häntä, että vitsailu saa luvan loppua!

Tänään oli ensimmäinen ulkoilupäivä – rauhallinen kävely 90-luvun kerrostalokompleksin ympäri. Lisäksi pääsin ensimmäistä kertaa saunaan leikkauksen jälkeen! Paljon kivoja asioita siis.

Ruokavaliosta joudun kuitenkin jättämään hyväksi todetut munakkaan ja raejuuston pois juuri, kun olin pääsemässä vauhtiin niiden kanssa. Olen niellyt niitä painamalla ne ensin kielellä kitalakeen, mikä on nyt tehnyt kitalakeni kipeäksi ja araksi. Alkuajan ruokahaluttomuus ja velliruoka näkyvät jo vaa’assa – paino on pudonnut viikon aikana 2,1 kg.

Keskiviikko - Rutinoitumista

Olen alkanut hoitaa hammasrautojen lenkkien vaihdon jo aika näppärästi, ja päivärutiini on alkanut muotoutua. Yöllä nukun sen verran kuin unta riittää, ja aamulla starttaan päivän puuroainekset mikroon. Siitä jatkan rutiininomaisesti rautojen lenkit pois, puuron kimppuun, suun pesulle, uudet lenkit paikoilleen ja lopuksi kahvia.

Päivän aikana tulee vietettyä aivan liikaa aikaa tietokoneella – pc- ja konsolipelit vievät mukanaan. Siihen lisäksi vähän lukemista, kotitöitä ja toivottavasti jatkossa yhä enemmän ulkoilua. Tänään sitä ulkoilua tulikin, kun lähdimme kävellen kauppaan. Sovimme, että jos en jaksaisi perille asti, kääntyisin takaisin ja mies hoitaisi ostokset. Näköjään toivun kovaa vauhtia, sillä jaksoin reissun loppuun asti! 💪

Viime päivinä olen huomannut, että syöminen tuppaa unohtumaan. Onneksi vatsani on fiksumpi kuin minä ja muistuttaa kovaäänisellä murinalla, että nyt ruokaa kehiin, Salla!

Kaiken kaikkiaan ei ole vielä kovin tylsää – raportoin kyllä, kun siltä alkaa tuntua.

Torstai - Päivä ennen kirurgin kontrollia

Olen kokeillut eilisestä alkaen vähentää kipulääkkeitä. Hermokivun hoitoon määrättyä Lyricaa (Pregabaliinia) otan edelleen reseptin mukaisesti, eli 2 tablettia päivässä, sillä sen vaikutus on tehokkainta, kun käyttö on jatkuvaa. Sen sijaan Panadolin ja Buranan määriä olen puolittanut.

Aion kysyä kirurgilta, ovatko kipuni tyypillistä leikkauksen jälkeistä hermokipua, vai onko minulla hermokipua lainkaan. Leukani särkee eri puolilta kumilenkkien vaihdon jälkeen sekä hieman joka aamu, kun lääkkeiden vaikutus on lakannut.

Turvotuksesta johtuva leuan ja poskien ihon hilseily on täydessä vauhdissa. Kasvojen tunto on edelleen lähes normaali, mutta alahuulessa ja sen alapuolella tuntuma on alentunut. Lopullisen tunnon palautumiseen voi kuitenkin mennä kuukausia.

Tänään päätin julkaista kuvakollaasin turvotuksen edistymisestä leikkauspäivästä lähtien. Ei muuta kuin ENJOY.

Nyt olen siinä vaiheessa, että pidän pidemmän tauon blogin päivittämisessä. Seuraavan kerran suunnittelen kirjoittelevani tänne huhtikuun loppupuolella. Mikäli sinulla on kysyttävää oikomishoitooni liittyen, voit lisätä kysymyksesi kommenttikenttään tai lähettää sähköpostia osoitteeseen huurteinenko@gmail.com.

Leikkauspäivä & vuodeosastolla vietetyt päivät

Vuoden 2018 alussa alkoi vahvasti näyttää siltä, että leikkaus olisi edessä, ja sen suunniteltiin tapahtuvan helmi-maaliskuun aikana. Ennen kuin leikkauspäivä päätettiin, minulle varattiin aika leikkaavan kirurgin tapaamiseen. Tapasin kirurgin tammikuussa ja käytin koko tunnin kysymysten esittämiseen liittyen leikkaukseen, toipumisprosessiin ja toimenpiteen riskeihin. Hän puolestaan selitti minulle yksityiskohtaisesti, mitä leikkauksen aikana tultaisiin tekemään.

Kävimme yhdessä läpi, että alaleuan siirrolla korjataan purenta, kun taas yläleuan siirrolla mahdollistetaan esteettisesti paras mahdollinen lopputulos. Vaikka leuat ovat pienet ja purentani syvä, leuan kärkeni on hieman ulkoneva. Pelkkä alaleuan siirtäminen eteenpäin saisi kasvoprofiilini näyttämään vanhemmiten noita-akalta. Tämän vuoksi molempia leukoja tullaan siirtämään eteenpäin ja hieman alaspäin.

7.2.2018 Viimeiset kipsimuotit ennen leikkausta sekä röntgen.

14.3.2018 Leikkaus. Leikkauksen jälkeen kuminauha koukkujen laitto (2 ruuvia yläikeneen).

Leikkausta edeltävän päivän "before" -kuvat.

14.3.2018 Leikkauspäivä (1.päivä)

Suunnitellut toimenpiteet:

BSSO (bimaksillaariosteonomia)

LeFort I Osteonomia

Kasvojen luiden muovaus käyttäen luusiirrettä

Yläleukaa siirretään 2mm eteenpäin ja hieman alas. Alaleukaa 7 mm eteenpäin ja alas.

Nukuin operaatiota edeltävänä yönä hyvin ja heräsin aamulla levänneenä. Muistutin itseäni tietoisesti, etten saisi juoda mitään ennen toimenpidettä. Minun piti ilmoittautua osastolle klo 7:30, ja saavuin paikalle hyvissä ajoin, vaikka osastosihteeri ei ollut vielä saapunut. Hän saapui tasan puolelta ja kirjasi minut sisään.

Sairaanhoitaja ohjasi minut vaihtamaan leikkausvaatteet ylleni, jotka käsittivät klassisen, takaa avoimen vihreän leikkauspaidan, vaaleanpunaiset housut ja nivusiin asti ulottuvat tukisukat. Tukisukkien pukeminen vei pienen tovin, sillä niiden käyttäminen oli minulle uusi kokemus. Omat vaatteeni ja muut tavarani vietiin osastohuoneeni lukolliseen kaappiin.

Pukeutumisen jälkeen istahdin hetkeksi vaitonaiseen seuraan kahden iäkkäämmän miehen kanssa, jotka valmistautuivat omiin leikkauksiinsa. Pian hoitaja kutsui minut verenpaineen mittaukseen. Verenpainemittari näytti sykkeekseni 95 – ei niin korkea kuin olisin kuvitellut. Tämän jälkeen otin kaksi pilleriä, joiden arvelin olevan kipulääkkeitä, vaikka en ollut aivan varma. Lisäksi MRSA-sairaalabakteerinäyte otettiin nenän ja kurkun limakalvoilta.

Kirurgini tuli tervehtimään minua ja selitti lyhyesti, mitä operaatiossa tulisi tapahtumaan. Olisin kuitenkin mieluummin jättänyt kuulematta yksityiskohtaisen selostuksen juuri sillä hetkellä.

Palasin odotushuoneeseen odottelemaan hoitajaa, joka hakisi minut leikkaukseen. Hoitaja saapuikin kymmenen minuutin kuluttua, ja kävelin hänen perässään leikkaussaliin. Sali oli pieni, vihreä ja ikkunaton – aivan erilainen kuin suuret ja avarat leikkaussalit, joita on totuttu näkemään tv-sarjoissa. Pieneen huoneeseen mahtui silti monia hoitajia ja lääkäreitä, jotka kaikki esittelivät itsensä minulle.

Asetuin leikkauspöydälle asentoon, jossa jalkani olivat koholla suhteessa päähäni. Hoitajat pyysivät minua laittamaan hiukset "Pikku Myy" -ponnarille päälaelle ja poistamaan rintaliivini, jotka olin jättänyt ylleni. Jalkani tärisivät tässä vaiheessa niin kovasti, että hoitaja kysyi, oliko minulla kylmä vai jännittikö – arvatkaapa kumpi.

Vasempaan käteeni asetettiin kanyyli, josta pian annettiin vahvaa kipulääkettä. Lääke aiheutti huimausta, ja hetken ajan huone tuntui pyörivän ympärilläni. Tämän jälkeisistä tapahtumista en muista mitään, sillä kipulääkkeen jälkeen sain ilmeisesti pian nukutusaineen.

Leikkauksessa oli ennakoidusti mennyt noin viisi tuntia, ja heräämössä heräsin jossain klo 15–17 välillä – en tullut tarkistaneeksi kelloa. Heräämössä oli lisäkseni yksi mies- ja yksi naispotilas. Meiltä kaikilta mitattiin verenpaine, ja muistan naispotilaan kysyneen hoitajalta lukemiaan. Olisin itsekin halunnut tiedustella samaa, mutta puhuminen oli – yllätys yllätys – melko vaikeaa, sillä suuni oli täynnä tavaraa. Suuhuni oli asetettu "dreenit", eli imuletkut, jotka poistivat leikkaushaavoista kertyvää nestettä.

Jonkin ajan kuluttua minua ja sänkyäni vietiin osastolle omaan huoneeseen jatkamaan toipumista. Sain kokeilla veden juomista pillipullosta, ja se onnistui yllättävän hyvin – rinnukseni eivät sotkeutuneet paljoakaan. Kasvojeni tunto oli lähes kokonaan tallella, ja ainoa tuntoaistimuksen puutos oli alahuulen alapuolella oikealla puolella, lähellä leuan kärkeä.

Loppupäivän suunnitelma oli yksinkertainen: lepoa, lepoa ja vielä lisää lepoa. Puoliso kävi nopeasti vilkaisemassa, että olen hengissä.

Yhtä pirteä kuin heräämöstä tuotu

15.3- 16.3 (2. ja 3. päivä)

Vuodeosastolla vietin seuraavat kaksi päivää ravinto- ja antibioottitipassa. Ensimmäiseen leikkauksen jälkeiseen päivään asti olin pelkällä nestemäisellä ravinnolla, jonka jälkeen minulle alettiin tarjoilla myös soseutettuja ruokia. Ruokahaluni oli kuitenkin erittäin huono, ja jouduin pakottamaan itseni syömään edes puolet annoksista. Apteekin Nutridrinkkejä en saanut alas lainkaan.

Toisena päivänä ajattelin jo hetken, että pelkäämäni oksentaminen saattaisi jäädä pelkäksi kuvitelmaksi, mutta lopulta verinen oksennus tuli. Onneksi olin pyytänyt oksennuspussin sängylle varmuuden vuoksi. Oksentaminen helpotti pahaa oloani, mutta hoitajat antoivat sen jälkeen vielä tipan pahoinvoinnin lievittämiseksi. Tämän ansiosta oloni koheni huomattavasti, enkä tuntenut pahoinvointia enää myöhemmin – paitsi maistaessani vahingossa Nutridrinkkiä.

Kipupumppua sai painaa aina kun halusi. Painoin lopulta kahdesti

..

Juomista varten sain kätevän pillipullon mutta pikkulusikkaa en saanut mahtumaan suuhun.

Toisena päivänä kävin kirurgin luona, joka poisti dreenit ja asetti ensimmäiset kumilenkit hammasrautoihini ohjaamaan purentaa. Kumilenkit estivät minua avaamasta leukojani enempää kuin on sallittu. Hän kertoi operaation sujuneen suunnitellusti, lukuun ottamatta sitä, että hän oli unohtanut porata ylä- ja alahampaiden juuriin ruuvit nukutuksen aikana. Tämä tarkoitti, että saisin kunnian mennä seuraavana päivänä samaisen sairaalan Suupolille porauttamaan kyseiset ruuvit.

Kävin tänään joka tapauksessa Suupolilla röntgenkuvissa, jonne minut kyyditsi pyörätuolilla reipas nuori mieshoitaja. Turvotuksen vuoksi näytin jo aika kovanaamalta, ja yritin välttää käytävillä kulkevien lasten katseita, jotta hurjan tädin ilmestys ei aiheuttaisi heille peruuttamatonta järkytystä.

Päivän aikana sain myös pissakatetrin pois, mikä tarkoitti, että joutuisin jälleen kävelemään vessaan aina tarpeen tullen (1st world problems – tiedän). Muutoin päivän ohjelmaan kuului vain lepoa, ja nukuinkin suurimman osan ajasta. Yritin lukea kirjaa, mutta se osoittautui lähes mahdottomaksi, sillä silmäni eivät vain jaksaneet seurata tekstiä.

Täytyy mainita, että osaston hoitajat olivat ihania ja avuliaita ihmisiä, erityisesti yöhoitaja, jolla oli kirkkaan siniset hiukset. Terkut sinne, jos tunnistat itsesi!

Toisen päivän turvotukset ja kylmähoitotyynyt kasvojen ympärillä.

Kolmantena päivänä energiatasoni olivat jo hieman paremmat, joten jaksoin kävellä muuallekin kuin vain vessaan. Päivän ohjelmassa oli ruuvien laitto ikeniin paikallispuudutuksessa Suupolilla. Vaikka olisin voinut kävellä itse perille, otin mieluusti vastaan tarjotun pyörätuolikyytiin – mikä oli ehdottomasti hyvä päätös.

Ruuvien laitto ei ollut kivulias kokemus, ja jopa puudutuksen laitto oli täysin kivutonta. Katsotaan kuitenkin, miltä ruuvien poistaminen sitten aikanaan tuntuu. 😬 Toimenpiteen jälkeen lääkäri kiinnitti ensimmäiset Kettu-kumilenkit ruuveihin ja ohjeisti niiden käyttöön. Kumilenkkejä tulee pitää 24/7, mutta ne voi ottaa pois hampaiden puhdistuksen ja syömisen ajaksi. Lääkäri arvioi, että ehdin hyvin tottua lenkkien vaihtamiseen tulevien kolmen kuukauden aikana, jolloin niitä tarvitaan.

Sain myös hyviä uutisia – tänään olisi kotiutumisen aika! YES! Koti tuntuu aina paremmalta kuin mikään laitos.

Ylä- ja alahuuleni sekä nenäni olivat edelleen tunnottomia, ja palasin vuodeosastolle valmistelemaan lähtöäni. Pian ravitsemusterapeutti tuli antamaan ohjeita tulevien viikkojen sopivista ruoista. Lopuksi hoitaja irrotti kanyylin kädestäni, ja aloin pakata tavaroitani.

Oikomishoito lähtökuopissa

Taustaa: 

Jo kouluikäisenä olin tietoinen purentani virheellisyydestä. Purentaa yritettiin korjata yökäyttöön tarkoitetulla oikomiskojeella, kun olin siirtymässä yläasteelle. Oikomiskoje tuntui minusta samanlaiselta kuin kuolaimet; heräsin joka aamu kuolasta märän tyynyn päältä, ja poskiani pitkin oli valunut kuivunutta, pahalta haisevaa eritettä. Oikomiskoje oli niin epämukava, etten käyttänyt sitä läheskään joka yö, mikä johti siihen, ettei hammaslääkärini ollut tyytyväinen hoidon tuloksiin. Oikomishoitoani ei kuitenkaan jatkettu, ja itse kuvittelin purentani olevan riittävän hyvä. Kuinka väärässä olinkaan!

Elin täysin tyytyväisenä purentani kanssa aina 27-vuotiaaksi asti, kunnes eräällä hammaslääkärikäynnillä sain lähetteen oikomishoidon tarpeen arviointiin. Ja niin alkoi urakka uudestaan...

Kesäkuu 2015

Oikomislääkäri totesi, että tarvitsen oikomishoitoa, johon sisältyy noin kahden vuoden ajan käytettävät hammasraudat, alaleuan leikkaus sekä jälkihoito. Siispä sain lähetteen julkisen sairaanhoidon Suu-  ja leukapolille, jossa minulle annetaan lopulta seuraavat diagnoosit purennan osalta:

Diagnoosi:                                               Kansankielellä:

Distaalinen purenta                               Yläetuhampaat ovat ulompana kuin alaetuhampaat.

Alaleuan retrognatia                             Alaleuan pienuus

Yläleuan retrognatia                             Yläleuan pienuus

Syväpurenta                                           Alaleuka liian takana suhteessa yläleukaan

Tiedossa oli paljon sulattelemista… Onneksi sain reilun kuukauden aikaa pohtia, lähdenkö tähän ollenkaan. Päätöksentekoa vaikeutti se, että purenta ei tällä hetkellä aiheuta minulle erityistä haittaa. Päätäni särkee vain harvoin, en kuorsaa, pure hampaita yhteen enkä narskuttele niitä yöllä. Minulla ei myöskään ole niska- tai hartiakipuja tai uniapneaa. Oikomislääkärini kuitenkin varoitti, että jokin näistä ongelmista voisi ilmetä myöhemmällä iällä.

Kosmeettiselta kannalta katsottuna ala- ja yläetuhampaani ovat kallistuneet eteenpäin, eikä hymyni ole kovin valloittava, sillä ylähuuleni peittää hymyillessä puolet ylähampaistani. Päätöksenteon tueksi minulle annettiin mahdollisuus osallistua ortognaattisten potilaiden ryhmäinfotilaisuuteen, joka järjestettiin TAYS-keskussairaalassa. Tilaisuudessa kerrottiin ortognaattisesta hoidosta oikojahammaslääkärin, erikoistuvan suu- ja leukakirurgin, suuhygienistin, psykologin sekä aiemmin hoidon läpikäyneen potilaan näkökulmasta.

Koin tilaisuuden merkittävänä käännekohtana päätöksenteossani. Myös hoidon kustannukset olisivat edulliset: maksaisin jokaisesta käynnistä käyntimaksun (35,30 €) sekä leikkauksen aikaan toimenpidemaksut ja maksut sairaalassaoloajasta. Ajatus leikkauksesta pelotti, mutta päätin silti lähteä mukaan hoitorumbaan.

Lähtötilanne.

Alahampaat ottavat kiinni kitalakeen.

Syyskuu 2015

"Potilaalle ollaan aloittamassa ortognaattiskirurgista kokonaishoitoa."

Näin kirjattiin Omakanta-selosteeseeni, ja alkajaisiksi sain valmistautua usean hampaan poistoon. Minulta oli määrä poistaa kaikki viisaudenhampaat sekä neljä poskihammasta – yhteensä seitsemän hammasta. Tarkkanäköinen lukija voi kuitenkin huomata, että viisaudenhampaat ja neljä poskihammasta tekevät yhteensä kahdeksan hammasta. Tämä pitää paikkansa, mutta minulta oli aiemmin jo poistettu yksi viisaudenhammas.

Hampaista luopuminen oli ajoittain vähemmän kivaa.

Harvahammas "Lookki"

Oiontaa & oiontaa

Tammikuu 2016 - lokakuu 2017. 

Vihdoin sain ensimmäiset raudat suuhuni! Odotin niiden laittoa innoissani, sillä olen aina pitänyt hammasraudoista. Lapsena olin jopa pettynyt, kun purentaani ei yritetty korjata raudoilla, vaan pelkästään noilla kammottavilla kuolaimilla. 

Ekat 💓

Ensimmäiset raudat asetettiin kuromaan poistettujen poskihampaiden jättämät välit umpeen, jotta muilla hampailla olisi myöhemmin tilaa suoristua. Kuvasta käy ilmi suurin kosmeettinen haitta mielestäni – kuten aiemmin mainitsin, sekä ylä- että alahammasrivistö kallistuvat ulospäin. Tämä ulospäin kallistuminen on jatkunut teini-iästä saakka ja olisi todennäköisesti vain pahentunut, ellei hoitoa olisi aloitettu.

Lisää rautaa ja hampaiden harotusta.

Hampaiden suoristaminen saatiin päätökseen vuoden 2017 lopulla. Hoidon aikana kävin noin 1,5–2,5 kuukauden välein TAYS:in Suupolilla kiristämässä ja vaihdattamassa lankoja sekä muita tarvittavia osia. Totuin elämään hammasrautojen kanssa jo parissa viikossa, enkä käytännössä missään vaiheessa kokenut niitä epämukaviksi.

Suun terveyden ylläpitämiseksi pyrin parhaani mukaan huolehtimaan säännöllisestä hampaiden harjauksesta, hammasvälien lankauksesta ja puhdistuksesta. Kävin myös suuhygienistillä vähintään kerran vuodessa poistattamassa hammaskivet.

Kun kaunis ja suora hammasrivistö oli vihdoin saavutettu, oli aika alkaa suunnitella leikkauksen ajankohtaa!