Vuoden 2018 alussa alkoi vahvasti näyttää siltä, että leikkaus olisi edessä, ja sen suunniteltiin tapahtuvan helmi-maaliskuun aikana. Ennen kuin leikkauspäivä päätettiin, minulle varattiin aika leikkaavan kirurgin tapaamiseen. Tapasin kirurgin tammikuussa ja käytin koko tunnin kysymysten esittämiseen liittyen leikkaukseen, toipumisprosessiin ja toimenpiteen riskeihin. Hän puolestaan selitti minulle yksityiskohtaisesti, mitä leikkauksen aikana tultaisiin tekemään.
Kävimme yhdessä läpi, että alaleuan siirrolla korjataan purenta, kun taas yläleuan siirrolla mahdollistetaan esteettisesti paras mahdollinen lopputulos. Vaikka leuat ovat pienet ja purentani syvä, leuan kärkeni on hieman ulkoneva. Pelkkä alaleuan siirtäminen eteenpäin saisi kasvoprofiilini näyttämään vanhemmiten noita-akalta. Tämän vuoksi molempia leukoja tullaan siirtämään eteenpäin ja hieman alaspäin.
 |
| Leikkausta edeltävän päivän "before" -kuvat. |
14.3.2018 Leikkauspäivä (1.päivä)
Nukuin operaatiota edeltävänä yönä hyvin ja heräsin aamulla levänneenä. Muistutin itseäni tietoisesti, etten saisi juoda mitään ennen toimenpidettä. Minun piti ilmoittautua osastolle klo 7:30, ja saavuin paikalle hyvissä ajoin, vaikka osastosihteeri ei ollut vielä saapunut. Hän saapui tasan puolelta ja kirjasi minut sisään.
Sairaanhoitaja ohjasi minut vaihtamaan leikkausvaatteet ylleni, jotka käsittivät klassisen, takaa avoimen vihreän leikkauspaidan, vaaleanpunaiset housut ja nivusiin asti ulottuvat tukisukat. Tukisukkien pukeminen vei pienen tovin, sillä niiden käyttäminen oli minulle uusi kokemus. Omat vaatteeni ja muut tavarani vietiin osastohuoneeni lukolliseen kaappiin.
Pukeutumisen jälkeen istahdin hetkeksi vaitonaiseen seuraan kahden iäkkäämmän miehen kanssa, jotka valmistautuivat omiin leikkauksiinsa. Pian hoitaja kutsui minut verenpaineen mittaukseen. Verenpainemittari näytti sykkeekseni 95 – ei niin korkea kuin olisin kuvitellut. Tämän jälkeen otin kaksi pilleriä, joiden arvelin olevan kipulääkkeitä, vaikka en ollut aivan varma. Lisäksi MRSA-sairaalabakteerinäyte otettiin nenän ja kurkun limakalvoilta.
Kirurgini tuli tervehtimään minua ja selitti lyhyesti, mitä operaatiossa tulisi tapahtumaan. Olisin kuitenkin mieluummin jättänyt kuulematta yksityiskohtaisen selostuksen juuri sillä hetkellä.
Palasin odotushuoneeseen odottelemaan hoitajaa, joka hakisi minut leikkaukseen. Hoitaja saapuikin kymmenen minuutin kuluttua, ja kävelin hänen perässään leikkaussaliin. Sali oli pieni, vihreä ja ikkunaton – aivan erilainen kuin suuret ja avarat leikkaussalit, joita on totuttu näkemään tv-sarjoissa. Pieneen huoneeseen mahtui silti monia hoitajia ja lääkäreitä, jotka kaikki esittelivät itsensä minulle.
Asetuin leikkauspöydälle asentoon, jossa jalkani olivat koholla suhteessa päähäni. Hoitajat pyysivät minua laittamaan hiukset "Pikku Myy" -ponnarille päälaelle ja poistamaan rintaliivini, jotka olin jättänyt ylleni. Jalkani tärisivät tässä vaiheessa niin kovasti, että hoitaja kysyi, oliko minulla kylmä vai jännittikö – arvatkaapa kumpi.
Vasempaan käteeni asetettiin kanyyli, josta pian annettiin vahvaa kipulääkettä. Lääke aiheutti huimausta, ja hetken ajan huone tuntui pyörivän ympärilläni. Tämän jälkeisistä tapahtumista en muista mitään, sillä kipulääkkeen jälkeen sain ilmeisesti pian nukutusaineen.
Leikkauksessa oli ennakoidusti mennyt noin viisi tuntia, ja heräämössä heräsin jossain klo 15–17 välillä – en tullut tarkistaneeksi kelloa. Heräämössä oli lisäkseni yksi mies- ja yksi naispotilas. Meiltä kaikilta mitattiin verenpaine, ja muistan naispotilaan kysyneen hoitajalta lukemiaan. Olisin itsekin halunnut tiedustella samaa, mutta puhuminen oli – yllätys yllätys – melko vaikeaa, sillä suuni oli täynnä tavaraa. Suuhuni oli asetettu "dreenit", eli imuletkut, jotka poistivat leikkaushaavoista kertyvää nestettä.
Jonkin ajan kuluttua minua ja sänkyäni vietiin osastolle omaan huoneeseen jatkamaan toipumista. Sain kokeilla veden juomista pillipullosta, ja se onnistui yllättävän hyvin – rinnukseni eivät sotkeutuneet paljoakaan. Kasvojeni tunto oli lähes kokonaan tallella, ja ainoa tuntoaistimuksen puutos oli alahuulen alapuolella oikealla puolella, lähellä leuan kärkeä.
Loppupäivän suunnitelma oli yksinkertainen: lepoa, lepoa ja vielä lisää lepoa. Puoliso kävi nopeasti vilkaisemassa, että olen hengissä.
 |
| Yhtä pirteä kuin heräämöstä tuotu |
15.3- 16.3 (2. ja 3. päivä)
Vuodeosastolla vietin seuraavat kaksi päivää ravinto- ja antibioottitipassa. Ensimmäiseen leikkauksen jälkeiseen päivään asti olin pelkällä nestemäisellä ravinnolla, jonka jälkeen minulle alettiin tarjoilla myös soseutettuja ruokia. Ruokahaluni oli kuitenkin erittäin huono, ja jouduin pakottamaan itseni syömään edes puolet annoksista. Apteekin Nutridrinkkejä en saanut alas lainkaan.
Toisena päivänä ajattelin jo hetken, että pelkäämäni oksentaminen saattaisi jäädä pelkäksi kuvitelmaksi, mutta lopulta verinen oksennus tuli. Onneksi olin pyytänyt oksennuspussin sängylle varmuuden vuoksi. Oksentaminen helpotti pahaa oloani, mutta hoitajat antoivat sen jälkeen vielä tipan pahoinvoinnin lievittämiseksi. Tämän ansiosta oloni koheni huomattavasti, enkä tuntenut pahoinvointia enää myöhemmin – paitsi maistaessani vahingossa Nutridrinkkiä.
 |
| Kipupumppua sai painaa aina kun halusi. Painoin lopulta kahdesti |
 |
| Juomista varten sain kätevän pillipullon mutta pikkulusikkaa en saanut mahtumaan suuhun. |
Toisena päivänä kävin kirurgin luona, joka poisti dreenit ja asetti ensimmäiset kumilenkit hammasrautoihini ohjaamaan purentaa. Kumilenkit estivät minua avaamasta leukojani enempää kuin on sallittu. Hän kertoi operaation sujuneen suunnitellusti, lukuun ottamatta sitä, että hän oli unohtanut porata ylä- ja alahampaiden juuriin ruuvit nukutuksen aikana. Tämä tarkoitti, että saisin kunnian mennä seuraavana päivänä samaisen sairaalan Suupolille porauttamaan kyseiset ruuvit.
Kävin tänään joka tapauksessa Suupolilla röntgenkuvissa, jonne minut kyyditsi pyörätuolilla reipas nuori mieshoitaja. Turvotuksen vuoksi näytin jo aika kovanaamalta, ja yritin välttää käytävillä kulkevien lasten katseita, jotta hurjan tädin ilmestys ei aiheuttaisi heille peruuttamatonta järkytystä.
Päivän aikana sain myös pissakatetrin pois, mikä tarkoitti, että joutuisin jälleen kävelemään vessaan aina tarpeen tullen (1st world problems – tiedän). Muutoin päivän ohjelmaan kuului vain lepoa, ja nukuinkin suurimman osan ajasta. Yritin lukea kirjaa, mutta se osoittautui lähes mahdottomaksi, sillä silmäni eivät vain jaksaneet seurata tekstiä.
Täytyy mainita, että osaston hoitajat olivat ihania ja avuliaita ihmisiä, erityisesti yöhoitaja, jolla oli kirkkaan siniset hiukset. Terkut sinne, jos tunnistat itsesi!
 |
| Toisen päivän turvotukset ja kylmähoitotyynyt kasvojen ympärillä. |
Kolmantena päivänä energiatasoni olivat jo hieman paremmat, joten jaksoin kävellä muuallekin kuin vain vessaan. Päivän ohjelmassa oli ruuvien laitto ikeniin paikallispuudutuksessa Suupolilla. Vaikka olisin voinut kävellä itse perille, otin mieluusti vastaan tarjotun pyörätuolikyytiin – mikä oli ehdottomasti hyvä päätös.
Ruuvien laitto ei ollut kivulias kokemus, ja jopa puudutuksen laitto oli täysin kivutonta. Katsotaan kuitenkin, miltä ruuvien poistaminen sitten aikanaan tuntuu. 😬 Toimenpiteen jälkeen lääkäri kiinnitti ensimmäiset Kettu-kumilenkit ruuveihin ja ohjeisti niiden käyttöön. Kumilenkkejä tulee pitää 24/7, mutta ne voi ottaa pois hampaiden puhdistuksen ja syömisen ajaksi. Lääkäri arvioi, että ehdin hyvin tottua lenkkien vaihtamiseen tulevien kolmen kuukauden aikana, jolloin niitä tarvitaan.
Sain myös hyviä uutisia – tänään olisi kotiutumisen aika! YES! Koti tuntuu aina paremmalta kuin mikään laitos.
Ylä- ja alahuuleni sekä nenäni olivat edelleen tunnottomia, ja palasin vuodeosastolle valmistelemaan lähtöäni. Pian ravitsemusterapeutti tuli antamaan ohjeita tulevien viikkojen sopivista ruoista. Lopuksi hoitaja irrotti kanyylin kädestäni, ja aloin pakata tavaroitani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti