Leukaleikkauksen kokeneet tietävät, kuinka tärkeää on välttää pureskelua muutaman viikon ajan leikkauksen jälkeen, jotta leukaluu luutuu oikeaan asentoon. Joissain leikkaustyypeissä edes suun avaaminen ei ole mahdollista, sillä ylä- ja alaleuka on sidottu yhteen.
Kykenin avaamaan suuni välittömästi leikkauksen jälkeen ja olin pelkällä nestemäisellä ravinnolla seuraavaan aamuun asti. Kokemukseni nesteravinnosta rajoittuivat vain puoleen päivään, ja osa ravinnosta annettiin elimistööni suoraan suoneen ravintoliuoksen kautta. Sairaalassa tarjolla oli mehukeittoa, nutridrinkkiä, mehua ja vettä. Leikkauspäivänä en saanut nauttia mitään lämmintä tai kuumaa nestettä.
Toisesta päivästä alkaen sain alkaa syödä pehmeää ruokaa. Aamiaiseksi sairaala tarjosi mannapuuroa, ja lounaaksi sain perunamuusia lihakastikkeen kera. Ei ehkä herkkuruokaa, mutta sentään lämmintä. Pehmeää ruokaa olisi tarkoitus syödä seuraavat kuusi viikkoa.
Vuodeosastolla vieraillut ravitsemusneuvoja suositteli kotiutumista ajatellen, että alkaisin syödä puuroa joka aamu varmistaakseni vatsan kuitutarpeen. Puuro ei aluksi houkutellut, mutta leivän himo kasvoi päivä päivältä. Lopulta ajatus kaurapuurosta useilla voisilmillä alkoi tuntua houkuttelevalta, ja muutamassa päivässä opin nauttimaan tästä aamiaisesta todella paljon. Lisään puuron päälle joko voita ja hunajaa tai maapähkinävoita.
Lapsuudesta asti minulle on ollut tärkeää aloittaa aamu syömällä hyvin, mukavasti ja ajan kanssa. Lapsena se tarkoitti kuumaa kaakaota, ruisvoileipää ja Aku Ankkaa. Aikuisena kaakao on vaihtunut kahviin ja Aku Ankka joko kännykän, sanomalehden tai kirjan selaamiseen. Toipumisaikana olen ollut yhtä tyytyväinen kaurapuuroannokseeni kuin lapsuudessa ruisleipääni.
Pyrin syömään päivän ateriat 3–4 tunnin välein seuraavasti:
Aamiainen klo 9
Lounas klo 12–13
Välipala klo 15–16
Illallinen klo 18–19
Iltapala klo 21–22
Noudatan viiden pienen ruokailuhetken rytmiä. Jokaisen ruokailun yhteydessä otan kumilenkit irti ja laitan ne takaisin syömisen jälkeen. Samalla purskuttelen suuni huolellisesti puhtaaksi varmistaakseni, että leikkaushaavat pysyvät puhtaina.
Päivittäin nauttimani kalorien määrä koko kuuden viikon sairaslomalla oli noin 900–1400, mikä on liian vähän. Pystyn kuitenkin syömään kerrallaan vain pienen määrän pikkulusikan avulla, ja syöminen on hidasta. Neljän viikon jälkeen painoni ei enää laskenut, sillä olin alkanut syömään riittävästi.